Koeaikapurku virkasuhteessa

Kun uusi virkamies aloittaa työn, hänelle voidaan asettaa enintään kuusi kuukautta kestävä koeaika. Ensimmäinen työpäivä on samalla koeajan ensimmäinen päivä. Koeajan aikana sekä virkamiehellä että työnantajalla on oikeus purkaa virkasuhde päättymään välittömästi. Virkasuhteen päättäminen ei saa tapahtua syrjivillä tai koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla, joita ovat muun muassa virkamiehen sairaus, syntyperä, uskonto, ikä tai muu vastaava seikka. 

Koeaikana työnantaja tarkastelee virkamiehen työsuoritusta ja selvittää, soveltuuko valittu virkamies tehtävään ja työyhteisöön ja kykeneekö virkamies noudattamaan virkamieslaissa määriteltyjä virkavelvollisuuksiaan. Virkamieslain mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä, noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä sekä käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Koeaikapurkua harkittaessa työnantaja saattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi työtehtävissä suoriutumiseen, oma-aloitteisuuteen ja yhteistyökykyyn. 

Erityisesti on huomioitava, että koeaikapurku ei edellytetä irtisanomisperustetta, varoituksen antamista tai edes virkavelvollisuuksien vastaista toimintaa. Koeaikapurun perusteeksi riittää lähtökohtaisesti se, että työnantaja ei ole tyytyväinen virkamiehen toimintaan tai työsuoritukseen. Näin ollen koeaikapurun kynnys on matalampi kuin normaalin irtisanomisen. 

Koeaikapurku on tehtävä kirjallisesti. Ennen päätöksen tekemistä virkamiehelle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Virkamiehellä on siis oikeus esittää tilanteesta oma näkemyksensä perusteluineen. Virkamiehen pyynnöstä myös luottamusmiehelle on varattava tilaisuus esittää näkemyksensä.  

Työsuhteesta virkasuhteeseen siirtyvälle saattaa tulla yllätyksenä, että koeaikapurku tapahtuu selkeästi joko työnantajan tai virkamiehen aloitteesta. Virkamieslaki ei mahdollista tilannetta, jossa virkasuhde päätetään yhteisestä sopimuksesta (vrt. työsuhteen päättämissopimus). Jos virkamies haluaa itse purkaa virkasuhteensa koeajalla, asiasta voi ilmoittaa esimerkiksi vapaamuotoisella sähköpostilla lähiesihenkilölle.  

Jos virkasuhde päättyy työnantajan aloitteesta, virkamies pidätetään samalla virantoimituksesta siihen asti, että koeaikapurkupäätös on lainvoimainen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että virkamiehellä ei ole työntekovelvoitetta koeaikapurkupäätöksen vastaanottamisen jälkeen ja työvälineet palautetaan työnantajalle. Päätöksen mukana annetaan valitusosoitus eli ohje valituksen tekemistä varten. Valitus tulee toimittaa hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksestä tulee lainvoimainen, jos siitä ei valiteta valitusajan loppuun mennessä. 

Jaa artikkeli

Facebook
LinkedIn
Twitter

Jasmin Tolonen,

Oikeustieteen maisteri

Muut artikkelit

Uusi rakentamislaki

Rakentamista ja kaavoitusta jo yli 20 vuotta säännellyt maankäyttö- ja...