Oikkarina asianajotoimistossa

Ensimmäinen oman alan työpaikka oikkarin polulla voi olla parhaillaan valtavan merkityksellinen. ALTIUS Asianajotoimiston lämpimän, avoimen ja kannustavan ilmapiirin ansiosta oma harjoittelukokemukseni onkin ollut itselleni korvaamaton. Harjoittelijana olen tuntenut olevani arvostettu osa työyhteisöä alusta alkaen: omia pohdintojaan on voinut jakaa avoimesti ja toimistomme kulttuuri kannustaa oppimaan kysymysten ja konkretian kautta. Oikkarina olen siten arvostanut erityisesti mahdollisuutta tutustua toimistomme osaaviin ja kokeneisiin juristeihin, ammentaen heiltä tietoa ja osaamista oman ammatillisen identiteetin ja polun muovaamisessa. 

Harjoittelun aikana olen päässyt avustamaan toimistomme juristeja monipuolisesti eri toimeksiannoissa. Pääasialliset työtehtäväni insolvenssi-, perintö- ja työoikeudellisten asioiden parissa ovat ulottuneet aina juridisesta selvitystyöstä ja kirjallisista tehtävistä esimerkiksi konkurssi- ja kuolinpesien pesänhoitoon liittyviin käytännön asioihin. Olen päässyt muun muassa luonnostelemaan erilaisia asiakirjoja, kuten vaatimuskirjeitä ja pesäluetteloita, sekä perehtymään erilaisiin oikeudellisiin asiakirjoihin. Toisaalta työnkuvaani on kuulunut myös esimerkiksi eri tahojen kontaktointi ja monipuoliset käännöstyöt. 

Työssäni parasta on ollut se, ettei yksikään päivä ole samanlainen. Jokainen toimeksianto on myös oikkarin näkökulmasta ainutlaatuinen, mikä tuo arkeen jatkuvasti uusia haasteita ja oppia. On myös ollut erityisen arvokasta päästä näkemään, miten eri oikeudenalat kytkeytyvät toisiinsa käytännön työssä, jolloin opintojen myötä kasautunut teoreettinen osaaminen konkretisoituu: harjoittelu on tarjonnut mahdollisuuden soveltaa opittua tietoa käytännössä ja toisaalta työssä opitut asiat helpottavat uusien kurssisisältöjen omaksumista. 

Vaikka oikkarin arki voi ajoittain olla kiireistä, opintojen ja harjoittelun yhteensovittaminen on sujunut vaivattomasti. Toimistollamme ymmärretään, että opinnot menevät etusijalle, ja osoitetaan aitoa kiinnostusta niiden edistymiseen. Joustavien työaikojen ansiosta olenkin voinut suorittaa samanaikaisesti vaativiakin kursseja sekä osallistua oikeustapauskilpailuun. 

Voin näin suositella ALTIUS Asianajotoimistoa harjoittelupaikkana kenelle tahansa motivoituneelle, uteliaalle ja positiivisella asenteella varustetulle oikkarille! 

Jaa artikkeli

Facebook
LinkedIn
Twitter

Muut artikkelit

Uusi rakentamislaki

Rakentamista ja kaavoitusta jo yli 20 vuotta säännellyt maankäyttö- ja...