Konkurssit ja yrityssaneeraus

Maksukyvyttömyysasioista erityisesti konkurssioikeus ja siihen liittyvät pesänhoitotehtävät ovat merkittävä osa toimintaamme.

Toimimme jatkuvasti lukuisissa konkursseissa pesänhoitotehtävissä erityisesti Etelä-Savon ja Keski-Suomen alueella. Pesänhoitajan tehtävien lisäksi voimme avustaa konkurssiasiassa myös velkojaa.

Aina yritystoiminta ei osoittaudukaan kannattavaksi. Silloin voi tulla harkittavaksi yrityssaneerausmenettely, jonka aikana liiketoiminta pyritään tervehdyttämään. Saneerausmenettely on onnistuessaan käytännössä edullinen sekä velallisen että velkojien kannalta. Hoidamme yrityssaneerausasioissa selvittäjän tehtäviä ja valmistelemme tarvittaessa myös yrityssaneeraushakemuksen.